Perimmäisten kysymysten äärellä

Henkilöiden ja paikkojen nimet muutettu.



(Historiaa 19.12.2001)

Illalla Seija oli jossakin hommissaan ja sillä aikaa siirtelin erään kirjahyllyn yläkerrasta alakertaan. Tämän kirjahyllyn siirto on Seijan mielestä ollut avainkysymys kämpän siivoamisen aloittamisessa. Saa nähdä, miten siivoaminen lähtee etenemään nyt, kun hylly on siirretty. Oma veikkaukseni on, että asialla ei ole mitään vaikutusta.

Talon siivoamisen este ei ole mikään yksittäinen kaappi ja sen paikka vaan se, että taloon on tungettu tavaraa kaksi tai kolme kertaa enemmän kuin mitä siihen mahtuisi. Kun kaikki talon sisätilat ovat pelkkää yhtenäistä romukasaa niin ettei paljasta lattiapintaa ole kuin kapeina käytävinä tavaroiden välissä, siivoaminen on jo fysiikan lakienkin mukaan mahdotonta. Tavaraa pitäisi vähentää niin paljon, että lattiat tulisivat paljaiksi. Kaikki tavarat pitäisi sada mahtumaan komeroihin ja kaappeihin - ja vielä niin, että komerot ja kaapitkaan eivät olisi tupaten täynnä. Nykyinen tavaramäärämme EI MAHDU mihinkään kaappeihin, vaikka miten yrittäisi. Tavaraa olisi siis vähennettävä.

Miten sitä pitäisi vähentää? Mistä pitäisi luopua?

Ohje on hyvin yksinkertainen: Kaikki sellainen tavara pitäisi poistaa talosta jonnekin muualle, jota ei tarvita! Ja mitä ei tarvita? No ensiksikin aivan selviä roskia ja jätteitä. Näihin kuuluu huomattava osa Seijan ns. "työasioista" tai "työpapereista", joita lojuu kasoittain eri puolilla taloa. Näissä pinoissa on vanhoja mainoksia, hinnastoja, julkaisuja, luetteloja, tiedotteita ym., joilla ei ole enää mitään merkitystä. Näissä pinoissa on "askartelutarvikkeita", joita Seija kuvittelee joskus käyttävänsä, mutta joita se ei koskaan käytä. Näihin kuuluu erilaista paperisilppua ja jopa tyhjiä vessapaperirullia ja maitotölkkejä. Lisäksi on erilaisia kuivuneita kyniä ja värejä ja liimoja ym., joiden oikea paikka on kaatopaikka. Pelkästään näistä Seijan "askartelutarvikkeista" kertyisi säkeittäin kaatopaikalle vietävää jätettä. Ja nyt se jäte lojuu lattioillamme. Työasiat kuuluvat työpaikalle.

Ja mitä muuta talosta pitäisi poistaa? Vaatteita, joita kukaan ei enää koskaan käytä. Kirjoja ja lehtiä, joita kukaan ei koskaan lue. Esineitä, joita kukaan ei koskaan käytä. Ja niin edelleen. En tarkoita, että kaikki, mitä ei käytetä, pitäisi viedä kaatopaikalle. Talosta ne kuitenkin pitäisi poistaa, toiselle paikkakunnalle varastoon tai jonnekin. Itsekin olen luonteeltani romunkerääjä, joten en mielelläni heitä mitään pois. Mutta ei romuja silti asuintalossa tarvitse säilyttää. Onhan muitakin paikkoja. Seija taas on vielä askelta "alempana" minusta. Se on jätteenkerääjä. Ja se haluaa säilyttää jätteet talossamme.

On naurettavaa kirjoitella tuollaisia itsestäänselvyyksiä. Haluan kuitenkin jälkipolvien tietävän, mistä asumisessamme ja siivoamisessamme kiikastaa. Tämä on tietysti vain minun näkemykseni, mutta...

Tuohon aiheeseen liittyen, illalla tapahtui asia, joka Seijan mielestä oli katastrofi. Jessen opettaja soitti ovikelloa ja kaupitteli joitakin kalentereita. Kaikista Seijan antamista varoituksista ja kielloista huolimatta Jesse meni avaamaan oven ja päästi opettajan eteiseen, jolloin tyyppi tietysti näki, millainen kaaos talossa vallitsee. Onneksi itse eteinen oli "siivottu", mutta oven läpi näkyi sisemmälle taloon, jossa vallitsi se tavanomainen kaaos. Seija ei ollut siis paikalla, kun tämä tapahtui. Typeryyksissäni kerroin kuitenkin tapahtumasta sille.

Seija masentui jutusta niin, että se aikansa rähjättyään makasi lopun illan sängyssä ja hoki kuolevansa. Kaaoksemme paljastuminen ulkopuoliselle oli katastrofi, jota se on yrittänyt määrätietoisesti estää mm. pitämällä oveamme aina lukossa.


(Historiaa 17.9.2003)

Jos luettelisin kaikki syyt sille, miksi olen masentunut, luettelosta tulisi pitkä. Masennuksen taustalla on se tosiasia, että elämämme on materiaalisessa mielessä kaaoksessa. Emme hallitse arkipäiväisiä asioitamme. Kaikkialla ympärillämme on romua ja epäjärjestystä. Mieletön määrä tavaraa on hukassa. Lähes mikä tahansa, mitä aion tehdä, kaatuu siihen, että en löydä jotain tavaraa tai esinettä, jota tuon teon tekemiseen tarvittaisiin. Avaimia on hukassa, työkaluja on hukassa, papereita on hukassa, esineitä on hukassa... listaa voisi jatkaa. En ole esimerkiksi voinut kuvata lainkaan videokameralla tänä kesänä, koska sen akun latauslaite on kadonnut johonkin täällä asunnossamme. Itse kamerastakin on patterikotelon kansi hukkunut. Myös yksi ruuvi puuttuu. Kaikki tuo on kadonnut tänne kämppäämme. Tuo latauslaite on vain yksi sadoista kadonneista tavaroista.

Siivoaminen on mahdotonta, koska tavaraa on niin paljon. Tarvitsisimme pari ylimääräistä tyhjää taloa, jonne rojua vietäisiin. Moni kadonnut esine saattaisi löytyä tässä siivouksessa. Minkäänlaista valopilkkua tälle asiantilalle ei ole näkyvissä niin kauan kun elän yhteistaloudessa Seijan kanssa. Tämä ei tarkoita, että haluaisin muuttaa erilleen tai erota. Ei missään tapauksessa. Toteanpahan vain asian.

Seijan elämäntyyli on kaaosmainen. Se osaa elää romuvuorien keskellä. Se löytää esineet sekavista kasoista. Se muistaa missä mitäkin on. Se säilyttää hermonsa kasojen äärellä ja luo niihin hetkessä jonkinlaisen "järjestyksen". Minä taas menen romukasan edessä täydelliseen paniikkiin enkä pysty toimimaan lainkaan. Reunoille asti likaisia astioita pursuava tiskipöytä on minulle ylipääsemätön paikka selvittää, kun kaikki muutkin paikat ovat täynnä. Seija sen sijaan tiskaa astiat hetkessä ja luo jonkinlaisen "järjestyksen". Puoli metriä korkea tavararöykkiö, joka minun silmissäni näyttää toivottomalta sekasotkulta, on Seijalle toimiva arkisto, josta se kaivaa haluamansa esineet pinnalle. Minä en muista missä mitäkin on. Minun tyylini vaatii järjestystä ja järjestelmällisyyttä. En osaa elää sekasotkussa.

Aah. Tätä kirjoittaessani tuli juuri roska-auto kulmille, ja Seija muisti unohtaneensa sen. Roskat jäivät siis keittiöön haisemaan. Tai oikeastaan pitää puhua jätteistä. Ne todella ovat haisseet eilen illalla ja tänä aamuna.

Kuinkahan monta kertaa olen näissä päiväkirjoissani todennut sen, että elämme roskien ja romun keskellä. No, tulipahan taas todettua.

1990-luku ---> 2010-luku

(Historiaa 14.9.2002)

Ennen Töysään lähtöä poltin vielä pari muovisäkillistä lehtiä sekä paperi- ja pahviroskia saunan uunissa. Järkytyksekseni yhdestä muovipussista löytyi ensin tyhjä pahvinen kotelo, jossa luki "kokeilukuvia" ja myöhemmin itse kuvat likaisina ja kastuneina pussin pohjalta. Huomasin kuvat vasta, kun olin heittämässä niitä uuniin. Muutama kuva saattoi vahingossa mennäkin uuniin ennen kuin tajusin mitä käsissäni oli (kuvat olivat kuvapuoli alaspäin ja nippu näytti joltakin epämääräiseltä kasalta pahvisia muistilappuja). Järkytyin ja masennuin tästä kuvalöydöstä aivan hirveästi. Kuvat sisältänyt muovipussi oli lojunut ainakin kolme kuukautta puoliksi sateessa hiirien syötävänä. En voinut tajuta, miten kuvat olivat päätyneet roskiin. Kuvapaketinhan piti olla turvallisesti pöydällä yläkerran huoneessani. Osa kuvista oli täysin korvaamattomia, sillä niistä ei ollut olemassa minkäänlaista negatiivia.

Pantuani saunan lukkoon ajelin hissukseen ja aivan pohjamutiin asti masennukseen vaipuneena Töysään. Perille päästyäni ja asian puheeksi otettuani kävi aivan niin kuin olin arvannutkin: Kukaan ei myöntänyt panneensa kuvia roskapussiin. Asia oli yleensäkin kaikille muille suunnilleen yhdentekevä. Oletan, että kukaan ei tahallaan ollut kuvia roskapussiin pannutkaan. Jos syyllinen on nimettävä, pidän syyllisenä Seijaa. Roskapussi oli Seijan pakkaamaa roskaa täynnä ja Seija myös antoi pussin minulle ja vaati minua viemään sen pois talosta jonnekin. ONNEKSI en vienyt sitä roskikseen vaan vein sen mukanani Taipalsaarelle.

Jo aikaisemmin toisesta samanlaisesta pussista löytyi Aku Ankkoja ja venelehtiä ja muuta vastaavaa, jota ei ollut tarkoitettu roskiin. Laiskuuttani jätin toisen pussin tarkastamisen "myöhempään" ajankohtaan. Mahdollisuus, että pussissa olisi kymmeniä korvaamattomia valokuvia, joiden piti olla tallessa huoneessani, ylitti mielikuvitukseni rajat. Valitettavasti.

Tämä ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun olen löytänyt valokuvia roskalaatikoista. Jo Hoviniemen aikana olivat siivoojat vieneet rahaa ja arvokkaita dia-kuvia roskikseen. Olen pelastanut myös Merjan viemiä kuvia roskiksesta. Niin ja Merjan viemää rahaa Puistiksen tyhjennyksen aikoihin. Rahaahan löytyi tuolloin suorastaan tuhansien markkojen edestä. (nykyrahassa noin 700 euroa)