tiistai 11. helmikuuta 2014

Muistoja työstä - päiväkirjan kertomaa


(Otsikkojen ja tekstin väli on mitä sattuu, eikä asiaan näytä voivan vaikuttaa.)


One day...

Työvoimatoimistosta soitettiin ja sanottiin, että kunnassa voisi olla hommia minulle. Olin täysin lamaantunut. Kesä tulossa. Harrastukset odottamassa. Ja minulle tarjotaan kesän viettämistä jossakin homeisessa toimistossa! Päätin, että otan yhteyttä sinne kuntaan vasta iltapäivällä.

Lähdin ajelemaan autolla. Mielessäni pyöri tuo työjuttu niin ahdistavasti, että välillä tuntui, että minun on pysäytettävä auto ja mentävä tien laitaan oksentamaan. Ajatus toisaalta huvitti. Mietin, että taidan olla aika piintynyt työnkarttelija, kun pelkkä ajatus työhön joutumisesta on niin vastenmielinen, että se oikein yököttää. No, en oikeasti pysähtynyt oksentamaan eikä minulle edes ollut "sillä tavalla" paha olo. Pahoinvointi oli henkistä laatua. Se oli sekoitus masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta.

En saanut juuri mitään aikaan. Hieman imuroin. Siinäpä ne hommat taisivat olla. Kauhukuva työhön joutumisesta vain pyöri mielessä.


A few days later...

Minulla oli kai erilaisia suunnitelmia, mutta kun sosiaalijohtaja soitti, että tervetuloa maanantaina hommiin, vajosin niin mielettömään masennukseen, että vetäydyin sängylle makaamaan ja vedin peiton korviini. Masennustani lisäsi Lauran yllättävä romahtaminen äärimmäiseen masennukseen ja sen esittämä "vakaa päätös" tehdä itsemurha lähiaikoina. Masennukseni sai lisää voimaa, kun tajusin, että työhön menemi... joutuminen merkitsee sitä, että emme ehdi tyhjentää Lauran kämppää, enkä pysty järjestämään erinäisiä muitakaan asioita, mikä merkitsee kesätapahtumahaaveiden kaatumista. Mitä tällaisessa "moniongelmatilanteessa" oikeastaan enää voi muuta tehdä kuin painua peiton alle piiloon pahaa maailmaa?

Olin todella lamaantunut. Olin jo hetken elätellyt toiveita, että en ehkä sittenkään joutuisi sinne töihin, koska kunnalla ei ole rahaa palkata minua. Lopullinen päätös oli nimittäin kai vielä tekemättä - tähän saakka siis.
 
Huolimatta sikamaisesta masennuksestani lähdimme illalla ajelemaan Helsinkiin Lauran kämppää tyhjentämään. Tarkoitus oli alun perin ollut että vain minä lähtisin, jotta tavaraa mahtuisi autoon enemmän. 

Laura oli todella masentunut, ja se vei minunkin jo ennestään pahan masennuksen yhä vain pahemmaksi. Oman lapsen uhkaileminen varmalla itsemurhalla ei ole kovin piristävää.



Other day...

No niin. Nyt sitä kuulutaan taas "työväenluokkaan". Laahauduin kuntaan ja aloin "hommat". Työtäni on jonkin vanhustutkimuksen purkaminen. Tämä ensimmäinen päivä, meni hyvin alustavissa töissä papereita edestakaisin läträtessä. Menee vähän aikaa ennen kuin saan tutkimuksesta kiinni. 

En tiennyt oikein milloin kahvitunnit ja ruokatunti ym:t "tunnit" ovat, joten yritin tarkkailla, mitä muut tekevät. Ihmisiä tuli ja meni, joten en oikein saanut selville aikamääriä.

Ruokatunnista muuten tuli aikamoinen painajainen. Kun kävelin autolle, huomasin, että paloaseman nurkka kuhisee poliiseja. Ne kyttäsivät liikennettä tutkineen. "Sattuneesta syystä" en voinut lähteä liikkeelle autollamme. Niinpä hiippailin takaisin kunnantaloon ja soitin Seijalle ja pyysin sitä tulemaan Siwaan kanssani ostamaan jotain ruokaa. Tapasimme Siwassa, ja söin ostamaamme ruokaa autossa Siwan pihassa.

Poliisit pyörivät paloaseman kulmilla vielä silloinkin kun olin jo palannut kuntaan. Näytti siltä kun ne olisivat tutkineet autoamme, josta jo loppuun ajetuista renkaista näkee, että se ei oikein kestä viranomaistarkastelua. Olin aivan hermona ja kurkistelin kunnantalon ikkunasta. Tuntui että kuolen siihen paikkaan - poliisikauhuun!

Kun hommat loppuivat, en uskaltanut ajaa sillan yli vaan kävelin kämpille. Ajattelin, että ehkä poliisit ovat järjestäneet minulle jonkin katalan ansan. Mietin "hätävalheita" siltä varalta, että joutuisin kuulusteluun auton johdosta. Voisin esimerkiksi esittää "spekulaatiivisen" olettamuksen, että auto voisi teoriassa olla paloaseman pihassa siksi, että minun olisi helpompi esitellä sitä mahdolliselle ostajalle työpaikan pihassa kun jossakin kaukana, jonne en pääse kesken työpäivän, ja josta ostaja ei autoa itse löydä. Auton myymisestähän on ollut puhetta - sitä en tosin paljastaisi, että puhe on ollut, että autoa EI koskaan myydä.


One day...

Taas hommiin kuntaan. Kunnantalo on siitä ihmeellinen työpaikka, että kukaan ei koskaan tule sinne töihin, eikä kukaan koskaan lähde sieltä ruokatunnille tai palaa ruokatunnilta eikä kukaan koskaan poistu sieltä iltapäivällä työpäivän päättyessä. Kukaan ei myöskään koskaan mene kahville talon yläkertaan tai poistu sieltä. Kuitenkin ihmiset istuvat kahvilla ennen yhdeksää aamulla ja ennen kahta iltapäivällä. Koska kunnantalon ovet mitä ilmeisimmin ovat yöllä lukossa eikä talossa pala edes valot, ihmisten täytyy poistua talosta ja palata sinne. koska näin ei kuitenkaan tapahdu, kunnan työntekijät eivät olekaan ihmisiä vaan ufohahmoja, jotka siirtyvät näkymättöminä paikasta toiseen.


Next day...

Hommissa taas. Työ on tylsää ja tyhjänpäiväistä kuin mikä. Välillä surffailen internetissä, mutta se on hermostuttavaa, kun saa koko ajan pelätä, milloin joku pöllähtää huoneeseen. Tietokone on sen verran hidas, että nettisivu ei heti häviä ruudulta, vaikka sen yrittää sulkeakin. Eilen tapahtui kiusallinen juttu, kun en ehtinyt sulkea internettiä "pomon" rynnätessä huoneeseen. Netti jäi auki ruudun alapalkkiin, ja kun yritin käyttää toimeentulotukiohjelmaa, tein hermostuksissani jonkin virheen, ja yhtäkkiä alla oleva nettikuva pamahti ruudulle. Sanoin "Äsh" ja yritin painella joitakin nappeja. Silloin tyyppi päätti lähteä kahville. Tilanne oli ilmeisesti jo sillekin nolo. Työntekijän maineeni on varmasti jo aivan pohjalukemissa. 


Some day...

Taas hommissa. Voi törky kun minun tekisi mieli sanoa suoraan, mitä ajattelen noista kunnan "töistä". Tuntuu jotenkin järjettömältä ja ennen kaikkea äärimmäisen turhalta, että näin pienen paikkakunnan vanhustenhoidosta laaditaan jotain hienoa "strategiaa", joka valmistuttuaan aivan varmasti jää jonnekin kirjahyllyihin pölyyntymään kuten ovat jääneet kaikki aikaisemmatkin strategiat. Eihän täällä ole kuin neljän bussilastillisen verran yli 75-vuotiaita. Kai tuollaisen koplan hoidon voi suunnitella ilman hienoja strategioitakin, kunhan tietää, mikä tulee olemaan oletettu väestökehitys lähivuosina ja vuosikymmeninä (ja sen näkee tilastoista). Tuollaiset strategiat ovat täydellisesti tosielämästä irrallaan, ja niiden tekeminen on aivan turhaa työtä. Jossakin suurkaupungissa asia voi olla toisin, sillä niissä pienikin prosenttimuutos ikäluokkien koossa vaikuttaa investointeihin ja rakentamiseen jne. Täällä tuollaiset muutokset merkitsevät korkeintaan yhtä tai kahta lisävuodetta vanhainkotiin, ja tämän kokoluokan asiat pystyy järjestämään ilman kuivakkaita strategioitakin sitten kun ne tulevat ajankohtaisiksi.

Olen masentunut. Erinäiset asiat masentavat minua. Se, että emme pääsekään osallistumaan kesätapahtumaan, masentaa. Se, että syynä on viime kädessä idioottimainen ja täysin turha "työni" kunnassa, tekee asian entistä masentavammaksi. Jos syy olisi järkevämpi, tapahtumasta luopumisen voisi helpommin hyväksyä.


Any day...

Viimeinen päivä hommissa. Poistuin yhden aikaan. Aivan viimeisenä aiheena Pomo otti esille Millan keväällisen puhelintempauksen. Yritin tietysti puolustella Millaa, mutta todennäköisesti emme päässeet oikein samalle aaltopituudelle. Pomo on viranomainen, ja kun joku SIKA tekee jostakin teosta poliisiasian, tuo teko nousee viranomaisten silmissä aivan omiin korkeuksiinsa, ja sen tekijää aletaan pitää jotenkin pahempana kuin muiden todellisuudessa paljon pahempien asioiden tekijöitä. Millaa on kiusattu ja pahimmillaan suorastaan kidutettu koulussa, mutta koska me emme ole tehneet pahoinpitelyistä ja kidutuksista poliisiasioita, niiden tekijät ovat kaikkien silmissä viattomia enkeleitä. Jos tekoja mitataan muille aiheutetulla kärsimyksellä, Millan puhelinjuttu* oli tekona aivan mitätön. 

*(Juttu selostetaan alla olevassa blogitekstissä - tapahtumat sattuivat samaan aikaan kun edellä kerrotut tapahtumat.)
 

Nimiä on hieman muuteltu ja joitakin kohtia tekstistä poistettu, mutta muuten kirjoitus on suoraa lainausta päiväkirjasta.




sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kiusallinen tapaus - päiväkirjan kertomaa

(nimet, paikat ja muut tunnisteet vaihdettu - muuten teksti suoraan päiväkirjasta)


Poliisi soittaa

Illalla poliisi soitti Millan deittinetti-pilailun johdosta. Millan luokkakaverin Sarin isä oli tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Tämä käänne sai Seijan entistä hermostuneemmaksi. Jouduin puhumaan puhelimessa poliisin kanssa, koska Seija ei hermostuneisuudeltaan pystynyt. Minä olin varsin rauhallinen, sillä olemme vuosien varrella kokeneet niin paljon kaikenlaista, että tällainen pikkujuttu ei tunnu enää miltään. Asiassa on se hieman kiusallinen puoli, että myös Millan pilailun kohde Sari on ilmeisesti tehnyt Millasta vastaavan pilailmoituksen kuin Milla siitä, mutta emme pysty todistamaan asiaa.


Eräs mies soittaa

Kävin kaupungissa. Millan kaverin Sarin isä soitti kännykkään menomatkalla. Se oli jo yrittänyt eilen soittaa. Se uhkaili oikeusjutuilla ja ehdotti "keskusteluja". En tainnut olla kovin sovitteleva, mutta en nyt sentään aivan rähinäksikään pannut.

Olen vastannut elämäni aikana jo niin moneen oikeusjuttu-uhkaukseen, että en vähästä hätkähdä. Jo yksistään paikallisradion aikana tai siihen liittyen sain vastata ties kuinka moneen uhkailevaan puheluun, joita soittivat eri tahot vuoron perään. Oli Tanskanen, oli Kiviluoto, olivat Artot jne. Ja kirjallisia uhkauksiakin on tullut esimerkiksi eräältä professori Hannikaiselta, jolle lähetin yhden monisteen. Ja nämä tämän kevään libertaristijutut. Ja pankinjohtaja Jussilan hermostuminen eräästä radio-ohjelmasta. Tapauksia, joissa minua on uhkailtu oikeudenkäynneillä, on ollut niin monta, että en edes muista enää niitä kaikkia.


Rehtori soittaa

Touhusin aamupäivällä tietokoneen kanssa, kuten niin usein. Kun olin internetissä, koulun rehtori soitti yllättäen kännykkään ja pyysi meitä tulemaan huomenna kuudeksi illalla koululle keskusteluun, jossa selvitetään koulukiusaamisasioita. Lupasin, että tulemme.

Illalla kävimme Sarin kodin ovella toteamassa, ettei Sarin äidin ja Seijan viime viikolla sopimaa "keskustelua" olekaan, vaan että ainoa keskustelu on koululla huomeniltana. Alkaa jo kyllästyttää tämä "prosessi".

Illalla oli joku elokuva televisiossa, mutta en katsonut sitä vaan tein "puolustuskirjoitelmaa" Millan touhuista. Vein kirjoitelman koulun postilaatikkoon rehtorille osoitettuna joskus kahden aikaan yöllä. Katsoin, että kai minunkin on lopulta tehtävä jotain tässä asiassa, kun meidän ahdistelemisemme sen johdosta ei näytä loppuvan. Voi törky, kun homma tympäisee.


Kauhupalaveri

Illalla kuudeksi menimme koululle hieman toisenlaisissa asioissa. Siellä oli palaveri koulukiusaamisesta sekä Millan Deitti-Netti -jutusta. Nyt näin ensimmäistä kertaa sen Sarin isän, josta on viime aikoina ollut paljon puhetta. En voi muuta sanoa kuin että onpa todella maineensa veroinen tyyppi - Seijan kertoman maineen. Tapahtuman voisi tiivistää lyhyesti vaikkapa siten, että se oli häiriintyneen perheen yksityinen kosto-orgia meitä kohtaan. Aivan pulssi kohosi tuota hyökkäystä kuunnellessa, mutta olin silti aivan hiljaa koko "keskustelun" ajan. Minulla ei olisi ollut muuta sanottavaa kuin jotain hyvin negatiivista ja rajua tekstiä noita meidän syyttäjiämme kohtaan, jos yleensä olisin jotain sanonut. Kun rehtori Matonen kysyi lopulta, mitä mieltä minä olin asioista, nieleskelin ja jupisin jotain, että ovathan ne asiat selventyneet. Omassa mielessäni tarkoitin tällä, että minulle on selvinnyt, että Tuomisen perhe on pimahtanut. Tilanteesta ehkä kertoo jotain sekin, että illan päätähti Sari ei uskaltanut tulla koko palaveriin.

Minua ärsytti katsoa vierestä kun sekopääperhe hiillosti ja vainosi meidän Millaamme. Tiesin kuitenkin, että jos sanon jotain, se todennäköisesti maksaa meille rahaa ja pahentaa tilannettamme. Tuon perheen ongelman voisi kuvata siten, että tyypit yrittävät muuttaa maailmaa sellaiseksi, että heidän arka tyttärensä tulisi siinä toimeen. Tyttären ylisuojelemisen sekä epäonnistumaan tuomitun maailman muuttamisen seurauksena tyttärestä tulee entistä arempi ja herkempi, jolloin suojelemis- ja maailmanmuuttamisprosessia on tehostettava. Kierre jatkuu, kunnes tyttö on seonnut lopullisesti. Vanhempien pitäisi toimia eri tavalla. Heidän pitäisi kasvattaa tytärtään tulemaan toimeen maailmassa sellaisena kuin se on.

Asiassa on vielä se ällöttävä piirre, että perheen isä käyttää tytärtään omien patoutumiensa purkamisen apuvälineenä. Tytär haluaisi ehkä sopia asian Millan kanssa ja jatkaa normaalia elämäänsä. Vanhemmat sen sijaan kieltävät tytärtä edes puhumasta asiasta Millalle ja siten pitkittävät prosessia loputtomiin. Tällaiset palaverit, joka nyt järjestettiin, toimivat myös prosessia pitkittävästi. Henkisten vammojen - mikäli sellaisia jollekin on tullut - paraneminen ei pääse edes alkamaan.

Seija oli aivan poissa tolaltaan tuon palaverin vuoksi, senhän arvaa.


Toisen tytön isä soittaa

Eilisessä palaverissa mukana ollut Karppinen soitti heti aamulla ja esitti Seijalle osanottonsa siitä, että olimme joutuneet niin kovan röykytyksen kohteeksi eilen illalla. Tyyppi kertoi, että sen perhe on ollut tuon Tuomisen vainon kohde jo vuosia. Karppisen mukaan Tuominen on uhkaillut Karppisen perheen äitiä ja lapsia ja pelotellut lapsia koulumatkalla ja kerskunut teoillaan kylillä.

On mielenkiintoista, että joku muukin tajuaa tilanteen mielettömyyden. Arvioin tuon Tuomisen aivan oikein. Kammottava tyyppi.


Laura soittaa

Laura soitti jo aamulla ja uhkaili itsemurhalla. Aamupäivällä myös Tuominen toi paperin, joka Millan ja meidän pitäisi allekirjoittaa, ja jossa Milla vakuuttaisi, että sen antama ilmoitus siitä, että Deitti-netissä olisi ollut Sarin panema ilmoitus, on aiheeton.

Nuo lauseet eivät taida tarvita enempiä kommentteja. Tällaista meillä on.

Ajelin rantaan. Masensi edelleen, mutta pakottauduin ryömimään veneen alle ja aloittamaan hommat. Veneen pohjaa raaputtaessani mietin mielessäni vastatoimia tuota Tuomista kohtaan. Suunnittelin, että allekirjoitamme sen tuoman paperin ja pyydämme siltä todistusta, että sillä ei ole enää vaatimuksia meitä kohtaan. Kun paperi olisi saatu - vaikka joitakin "kuluja" olisi maksettavakin - lähettäisin poliisille uuden kirjoitelman, jossa kertoisin todellisen totuuden siitä Deitti-jutusta ja sen taustoista.

Seija kertoi eilen, että Tuominen on kommunisti, ja tästä sain uusia ideoita. Esittäisin jutun poliittisessa valossa: Kommunistin tytär kiinnitti Salen seinälle lapun, jossa Milla leimattiin natsiksi. Lappu oli loukkaava, koska siinä viitattiin sukumme äärioikeistolaiseen historiaan ja omiin poliittisiin touhuihini.

Huokaus, en jaksa enää jauhaa näitä juttuja. Sitä paitsi ei se kommunistin tyttö kai kiinnittänyt niitä lappuja vaan ainoastaan oli tekemässä niitä. Eli mistä sitä muka pystyy syyttämään - ei mistään.


Kirjastossa

Kopioin kirjastossa lakikirjan sivut, joissa mainitaan kunnianloukkauksesta. Huomasin nimittäin, että Sari Tuomisen isä oli koululla pidetyssä palaverissa puhunut kahden vuoden vankeusrangaistuksesta eli viitannut törkeään kunnianloukkaukseen. Poliisipapereissa kuitenkin mainitaan vain "kunnianloukkaus". Mietin, olisiko tyyppi mahdollisesti itse syyllistynyt kunnianloukkauksen.

Tämä koko juttu sinänsä ällöttää minua, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen kunniaa voi loukata vain hän itse. Yksi tapa tehdä se, on syyttää toista kunnianloukkauksesta. Tuntuu jotenkin mielettömältä, että ihmiset ovat niin herkkiä kunniansa perään. Itsekin olen saanut monia kunnianloukkaussyytteellä uhkaamisia, viimeisen tänä keväänä.

Tuntuu, että nykyisin ei uskalla tehdä tai sanoa enää mitään, kun joku jo uhkailee kunnianloukkaussyytteellä. Jos julkaisen esimerkiksi 90-luvun päiväkirjojani, kunnianloukkaussyyte - ja tuomio, joka vie kaiken omaisuutemme - on varma asia.

Nukkumaan meno venähti, kun piti vielä Seijalle kirjoittaa jotain "Tuomis-kirjettä".


Pomon puhuttelussa puolitoista kuukautta myöhemmin

Viimeinen päivä hommissa. Poistuin yhden aikaan. Aivan viimeisenä aiheena Siikala* otti esille Millan keväällisen puhelintempauksen. Yritin tietysti puolustella Millaa, mutta todennäköisesti emme päässeet oikein samalle aaltopituudelle. Siikala on viranomainen, ja kun joku SIKA tekee jostakin teosta poliisiasian, tuo teko nousee viranomaisten silmissä aivan omiin korkeuksiinsa ja sen tekijää aletaan pitää jotenkin pahempana kuin muiden todellisuudessa paljon pahempien asioiden tekijöitä. Millaa on kiusattu ja pahimmillaan suorastaan kidutettu koulussa, mutta koska me emme ole tehneet pahoinpitelyistä ja kidutuksista poliisiasioita, niiden tekijät ovat kaikkien silmissä viattomia enkeleitä. Jos tekoja mitataan muille aiheutetulla kärsimyksellä, Millan puhelinjuttu oli tekona aivan mitätön.

Kun ajelin illalla kaupunkiin, Millasta käyty keskustelu pyöri mielessäni, ja palautui mieleeni myös monenlaisia muita epämukavia asioita vuosien varrelta.

*(sosiaalijohtaja)