Muistoja työstä - päiväkirjan kertomaa

(Otsikkojen ja tekstin väli on mitä sattuu, eikä asiaan näytä voivan vaikuttaa.)


One day...

Työvoimatoimistosta soitettiin ja sanottiin, että kunnassa voisi olla hommia minulle. Olin täysin lamaantunut. Kesä tulossa. Harrastukset odottamassa. Ja minulle tarjotaan kesän viettämistä jossakin homeisessa toimistossa! Päätin, että otan yhteyttä sinne kuntaan vasta iltapäivällä.

Lähdin ajelemaan autolla. Mielessäni pyöri tuo työjuttu niin ahdistavasti, että välillä tuntui, että minun on pysäytettävä auto ja mentävä tien laitaan oksentamaan. Ajatus toisaalta huvitti. Mietin, että taidan olla aika piintynyt työnkarttelija, kun pelkkä ajatus työhön joutumisesta on niin vastenmielinen, että se oikein yököttää. No, en oikeasti pysähtynyt oksentamaan eikä minulle edes ollut "sillä tavalla" paha olo. Pahoinvointi oli henkistä laatua. Se oli sekoitus masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta.

En saanut juuri mitään aikaan. Hieman imuroin. Siinäpä ne hommat taisivat olla. Kauhukuva työhön joutumisesta vain pyöri mielessä.


A few days later...

Minulla oli kai erilaisia suunnitelmia, mutta kun sosiaalijohtaja soitti, että tervetuloa maanantaina hommiin, vajosin niin mielettömään masennukseen, että vetäydyin sängylle makaamaan ja vedin peiton korviini. Masennustani lisäsi Lauran yllättävä romahtaminen äärimmäiseen masennukseen ja sen esittämä "vakaa päätös" tehdä itsemurha lähiaikoina. Masennukseni sai lisää voimaa, kun tajusin, että työhön menemi... joutuminen merkitsee sitä, että emme ehdi tyhjentää Lauran kämppää, enkä pysty järjestämään erinäisiä muitakaan asioita, mikä merkitsee kesätapahtumahaaveiden kaatumista. Mitä tällaisessa "moniongelmatilanteessa" oikeastaan enää voi muuta tehdä kuin painua peiton alle piiloon pahaa maailmaa?

Olin todella lamaantunut. Olin jo hetken elätellyt toiveita, että en ehkä sittenkään joutuisi sinne töihin, koska kunnalla ei ole rahaa palkata minua. Lopullinen päätös oli nimittäin kai vielä tekemättä - tähän saakka siis.

 

Huolimatta sikamaisesta masennuksestani lähdimme illalla ajelemaan Helsinkiin Lauran kämppää tyhjentämään. Tarkoitus oli alun perin ollut että vain minä lähtisin, jotta tavaraa mahtuisi autoon enemmän. 

Laura oli todella masentunut, ja se vei minunkin jo ennestään pahan masennuksen yhä vain pahemmaksi. Oman lapsen uhkaileminen varmalla itsemurhalla ei ole kovin piristävää.

Other day...

No niin. Nyt sitä kuulutaan taas "työväenluokkaan". Laahauduin kuntaan ja aloin "hommat". Työtäni on jonkin vanhustutkimuksen purkaminen. Tämä ensimmäinen päivä, meni hyvin alustavissa töissä papereita edestakaisin läträtessä. Menee vähän aikaa ennen kuin saan tutkimuksesta kiinni. 

En tiennyt oikein milloin kahvitunnit ja ruokatunti ym:t "tunnit" ovat, joten yritin tarkkailla, mitä muut tekevät. Ihmisiä tuli ja meni, joten en oikein saanut selville aikamääriä.

Ruokatunnista muuten tuli aikamoinen painajainen. Kun kävelin autolle, huomasin, että paloaseman nurkka kuhisee poliiseja. Ne kyttäsivät liikennettä tutkineen. "Sattuneesta syystä" en voinut lähteä liikkeelle autollamme. Niinpä hiippailin takaisin kunnantaloon ja soitin Seijalle ja pyysin sitä tulemaan Siwaan kanssani ostamaan jotain ruokaa. Tapasimme Siwassa, ja söin ostamaamme ruokaa autossa Siwan pihassa.

Poliisit pyörivät paloaseman kulmilla vielä silloinkin kun olin jo palannut kuntaan. Näytti siltä kun ne olisivat tutkineet autoamme, josta jo loppuun ajetuista renkaista näkee, että se ei oikein kestä viranomaistarkastelua. Olin aivan hermona ja kurkistelin kunnantalon ikkunasta. Tuntui että kuolen siihen paikkaan - poliisikauhuun!

Kun hommat loppuivat, en uskaltanut ajaa sillan yli vaan kävelin kämpille. Ajattelin, että ehkä poliisit ovat järjestäneet minulle jonkin katalan ansan. Mietin "hätävalheita" siltä varalta, että joutuisin kuulusteluun auton johdosta. Voisin esimerkiksi esittää "spekulaatiivisen" olettamuksen, että auto voisi teoriassa olla paloaseman pihassa siksi, että minun olisi helpompi esitellä sitä mahdolliselle ostajalle työpaikan pihassa kun jossakin kaukana, jonne en pääse kesken työpäivän, ja josta ostaja ei autoa itse löydä. Auton myymisestähän on ollut puhetta - sitä en tosin paljastaisi, että puhe on ollut, että autoa EI koskaan myydä.


One day...

Taas hommiin kuntaan. Kunnantalo on siitä ihmeellinen työpaikka, että kukaan ei koskaan tule sinne töihin, eikä kukaan koskaan lähde sieltä ruokatunnille tai palaa ruokatunnilta eikä kukaan koskaan poistu sieltä iltapäivällä työpäivän päättyessä. Kukaan ei myöskään koskaan mene kahville talon yläkertaan tai poistu sieltä. Kuitenkin ihmiset istuvat kahvilla ennen yhdeksää aamulla ja ennen kahta iltapäivällä. Koska kunnantalon ovet mitä ilmeisimmin ovat yöllä lukossa eikä talossa pala edes valot, ihmisten täytyy poistua talosta ja palata sinne. koska näin ei kuitenkaan tapahdu, kunnan työntekijät eivät olekaan ihmisiä vaan ufohahmoja, jotka siirtyvät näkymättöminä paikasta toiseen.

Next day...

Hommissa taas. Työ on tylsää ja tyhjänpäiväistä kuin mikä. Välillä surffailen internetissä, mutta se on hermostuttavaa, kun saa koko ajan pelätä, milloin joku pöllähtää huoneeseen. Tietokone on sen verran hidas, että nettisivu ei heti häviä ruudulta, vaikka sen yrittää sulkeakin. Eilen tapahtui kiusallinen juttu, kun en ehtinyt sulkea internettiä "pomon" rynnätessä huoneeseen. Netti jäi auki ruudun alapalkkiin, ja kun yritin käyttää toimeentulotukiohjelmaa, tein hermostuksissani jonkin virheen, ja yhtäkkiä alla oleva nettikuva pamahti ruudulle. Sanoin "Äsh" ja yritin painella joitakin nappeja. Silloin tyyppi päätti lähteä kahville. Tilanne oli ilmeisesti jo sillekin nolo. Työntekijän maineeni on varmasti jo aivan pohjalukemissa. 

Some day...

Taas hommissa. Voi törky kun minun tekisi mieli sanoa suoraan, mitä ajattelen noista kunnan "töistä". Tuntuu jotenkin järjettömältä ja ennen kaikkea äärimmäisen turhalta, että näin pienen paikkakunnan vanhustenhoidosta laaditaan jotain hienoa "strategiaa", joka valmistuttuaan aivan varmasti jää jonnekin kirjahyllyihin pölyyntymään kuten ovat jääneet kaikki aikaisemmatkin strategiat. Eihän täällä ole kuin neljän bussilastillisen verran yli 75-vuotiaita. Kai tuollaisen koplan hoidon voi suunnitella ilman hienoja strategioitakin, kunhan tietää, mikä tulee olemaan oletettu väestökehitys lähivuosina ja vuosikymmeninä (ja sen näkee tilastoista). Tuollaiset strategiat ovat täydellisesti tosielämästä irrallaan, ja niiden tekeminen on aivan turhaa työtä. Jossakin suurkaupungissa asia voi olla toisin, sillä niissä pienikin prosenttimuutos ikäluokkien koossa vaikuttaa investointeihin ja rakentamiseen jne. Täällä tuollaiset muutokset merkitsevät korkeintaan yhtä tai kahta lisävuodetta vanhainkotiin, ja tämän kokoluokan asiat pystyy järjestämään ilman kuivakkaita strategioitakin sitten kun ne tulevat ajankohtaisiksi.

Olen masentunut. Erinäiset asiat masentavat minua. Se, että emme pääsekään osallistumaan kesätapahtumaan, masentaa. Se, että syynä on viime kädessä idioottimainen ja täysin turha "työni" kunnassa, tekee asian entistä masentavammaksi. Jos syy olisi järkevämpi, tapahtumasta luopumisen voisi helpommin hyväksyä.


Any day...

Viimeinen päivä hommissa. Poistuin yhden aikaan. Aivan viimeisenä aiheena Pomo otti esille Millan keväällisen puhelintempauksen. Yritin tietysti puolustella Millaa, mutta todennäköisesti emme päässeet oikein samalle aaltopituudelle. Pomo on viranomainen, ja kun joku SIKA tekee jostakin teosta poliisiasian, tuo teko nousee viranomaisten silmissä aivan omiin korkeuksiinsa, ja sen tekijää aletaan pitää jotenkin pahempana kuin muiden todellisuudessa paljon pahempien asioiden tekijöitä. Millaa on kiusattu ja pahimmillaan suorastaan kidutettu koulussa, mutta koska me emme ole tehneet pahoinpitelyistä ja kidutuksista poliisiasioita, niiden tekijät ovat kaikkien silmissä viattomia enkeleitä. Jos tekoja mitataan muille aiheutetulla kärsimyksellä, Millan puhelinjuttu* oli tekona aivan mitätön. 

*(Juttu selostetaan alla olevassa blogitekstissä - tapahtumat sattuivat samaan aikaan kun edellä kerrotut tapahtumat.)
 

Nimiä on hieman muuteltu ja joitakin kohtia tekstistä poistettu, mutta muuten kirjoitus on suoraa lainausta päiväkirjasta.