Liian vähän poliiseja?

Kansalaiset vaativat foorumeilla lisää poliiseja, koska valvontaa on muka liian vähän. Kuinka monta kertaa vuodessa esimerkiksi autoilija pitäisi pysäyttää, jotta poliisinrakastajat olisivat tyytyväisiä? Suomessahan tehdään jo nyt alkoholipuhallutuksia suhteellisesti eniten maailmassa.

Kolme pysäytystä puolessa vuodessa ei taida riittää vielä mihinkään? Seuraavassa on lainauksia päiväkirjasta.

21. elokuuta – ihmepelastus

Kun lähdimme rantalenkille, ajattelin koko ajan - ja sanoinkin sen Lauralle - että pahin painajainen olisi se, jos poliisiauto tulisi peräämme ajamaan ja poliisit huomaisivat toisen takarenkaan olevan nastarengas. Sellaisen nimittäin jouduin autoon vaihtamaan, kun varsinainen rengas puhkesi jokin aika sitten. Itse asiassa pari kuukautta sitten. Emme olleet päässeet vielä lenkin puoliväliinkään, kun painajainen toteutui. Perässämme ajoi poliisimoottoripyörä. En huomannut, mistä se oli tullut. Ehkä poliisit olivat kuulleet nastarenkaan rapinan, kun ajoimme Palace-hotellin edestä. Siinä nimittäin oli joukko mopoilijoita moottoripyöräpoliisien ratsattavana.

Kuten tavallista, menin aivan shokkiin poliisin pysäyttäessä meidät. Huokailin ja kaivoin poliisin pyytämiä papereita vapisevilla käsilläni. Olin varma, että saan sakot. Kun poliisi kysyi, milloin rengas on vaihdettu, vastasin välinpitämättömästi, että en muista. Vastaus tuntui yhdentekevältä. Ajattelin vain, että kirjoittaisi nyt sen sakkonsa eikä enää kyselisi. Ihmeen kaupalla sakkoa ei kuitenkaan tullut, vaikka poliisi sanoi, että sen voisi antaa. Esitin jonkinlaisen hätävalheen, kun poliisi kysyi, onko rengas vaihdettu viikkoja sitten vai päiviä sitten - eli vastasin, että päiviä sitten. No, päivistähän ne kuukaudetkin koostuvat. Sitä paitsi eihän rikoksesta epäillyn tarvitse vahvistaa omaa syyllisyyttään. Ehkä viikot tai päivät eivät olleet ratkaiseva asia, koska myös auton muut renkaat olivat mitä sattuu. Epämääräisiä “sakkoslicksejä” Ehkä etupenkillä istunut Laura sai nuoren moottoripyöräpoliisin heltymään. Ehkä tyyppi ei halunnut näyttäytyä epäedullisessa valossa - mitä pelosta vapisevan ja osittaisessa shokkitilassa olevan isän sakottaminen tyttären nähden olisi merkinnyt. Tai mistä sitä tietää. Ja sitä paitsi sakon antaminen pienituloiselle ja vähävaraiselle ihmiselle ei edistä uusien renkaiden hankintaa vaan päinvastoin. Sanoinkin jossakin vaiheessa, että minulla ei ole ollut rahaa ostaa uusia renkaita, mutta niiden hankinta on ollut suunnitteilla.

Siinä vaiheessa, kun sain puhekykyni takaisin ja hermostunut höpötysvaihde meni päälle, sanoin, että meillä on toinenkin auto, mutta olimme Micralla liikkeellä sen takia, koska kuljetimme muuttokuormaa. Poliisi kysyi, kuinka pieni se meidän toinen automme oikein on. Vastasin, että se on Peugeot 405, mutta Micrassa saa kuljetettua pitkiä tavaroita paremmin kuin siinä.

Tuon tapauksen jälkeen olin tietysti ahdistunut ja masentunut ja vaikka mitä.

27. elokuuta – epäiltynä rattijuopumuksesta

Heräsin jo kuuden jälkeen. Herätyskello herätti Seijan ja Lauran seitsemän paikkeilla. Pakkasimme ja siivosimme. Kantamuksia oli paljon. Ehdimme laivaan, joka lähti puoli yhdeksän maissa.

Yksi kanelipulla ja kaksi kuppia teetä maksoivat yhteensä 4,50 euroa laivan ravintolassa. Tämä oli Lauran ja minun ostos. Seija joi erikseen kahvit.

Mantereelle tultuamme lähdimme ajelemaan. Kävimme matkalla samassa K-kaupassa, jossa olimme käyneet keskiviikkona.

Tällä matkalla tuli taas kerran todettua, että Suomi on vastenmielinen poliisivaltio. Saarten maantiet ovat täynnä sakkokameroita, joten maisemien katseleminen tapahtuu stressaavassa ilmapiirissä. Sivulle ei voi katsoa liian kauan, tai saa sakon palkaksi. Ja aivan kuin kameroista ei olisi aiheutunut tarpeeksi stressiä ja mielipahaa, poliiseja kuhisi siellä täällä. Keskiviikkona näimme niiden pysäyttäneen moottoripyöräilijöitä saaristotiellä. Ja paluumatkalla lauantaina niitä kuhisi koko tieosuudella aina Tampereelle asti ja vielä siitäkin pohjoisemmaksi.

Vaikka yritin ajaa sakkokameratiellä niin hitaasti ja varovasti, etteivät kamerat räpsähtäisi, Turun ja Tampereen välillä huomasin yhtäkkiä poliisimoottoripyörän ajavan takanamme ja vilkuttavan punaista valoaan, joka tarkoittaa, että on pakko pysähtyä. En tiedä, kuinka kauan se oli ehtinyt valojaan vilkutella ennen kuin huomasin sen. Ohjasin linja-autopysäkille ja jäin odottamaan, mitä seuraisi. Kuvittelin, että poliisi oli jossakin aikaisemmin mitannut nopeutemme ja todennut meidän sittenkin ajaneen ylinopeutta, koska kyllähän me kameroiden välisillä osuuksilla joskus ajoimme ylinopeutta, koska kaikki muutkin ajoivat, eli koko liikenne eteni ylinopeudella.

Tyyppi pyysi ensimmäisenä ajokorttia ja rekisteriotetta. Ajokortti oli rahakukkarossani, joka oli pakattu peräluukussa olevaan kassiin. Seija oli pakannut kassin päälle lisää tavaraa. Sanoinkin lauttarannasta lähtiessämme, että ajokortti on peräluukussa, ja jos sitä tarvitaan, niin kaivetaan sieltä. En arvannut, että oikeasti joudumme sitä kaivelemaan, vaikka se mahdollisuus on tietysti aina olemassa.

Kun en heti löytänyt kassiani, ja peräluukku alkoi mennä epäjärjestykseen tavaroita penkoessani, pyysin Seijan auttamaan. Seijakin siis tuli ulos autosta. Löysin kuitenkin kassin itse. Ja kukkorokin löytyi kaivelemisen jälkeen kassin pohjalta. Oli ankeata levitellä kassin ja peräluukun sisältöä poliisin katsoessa vierestä, että löytyykö sitä ajokorttia vai ei.

Auton papereita ei lopulta tarvittu, vaikka ne oli jo kaivettu esille, koska poliisi tarkasti auton tiedot radiopuhelimella. Puhalluttaminen tapahtui kaikkein viimeiseksi, ja luulin sen olleen pelkkää rutiinia. Seija kuitenkin kertoi, että poliisi oli kuitenkin ottanut puhallusvälineet esille jo heti alussa, kun se pysäytti moottoripyöränsä. Minä en ollut sitä huomannut. Puhalluttaminen olikin siis ilmeisesti pysäyttämisen pääsyy. Ja koska se tapahtui liikenteen seassa määräämällä minut pysäyttämään, kyse oli todennäköisesti oikeasta epäilystä eikä pelkästä satunnaisratsiasta.

En ole varma, mistä epäily johtui, mutta yksi mahdollisuus on se, poliisi oli nähnyt, kun olin juonut punaista Fanta-limsaa muovimukista. Seija oli kaatanut sitä pullosta, ja jossakin vaiheessa vastaamme oli ajanut poliisimoottoripyörä. En tiedä, oliko se sama, joka meidät myöhemmin pysäytti. Tai ehkä joku ”ilmiantaja” näki juomisen ja teki ilmoituksen. Tai ehkä ajoin kuin rattijuoppo touhutessani limsan ja munkkien kanssa. Samaan aikaan voimakas sivutuuli heitteli autoa, mutta niin se tietysti heitteli muidenkin autoja. Mutta limsamuki ja munkki kädessä on vaikeampi tehdä nopeita ohjausliikkeitä.

Tässäkin ratsaustilanteessa aivan kuten viikko aikaisemmin Helsingissä olin stressaantunut lähes sydänkohtauksen partaalle. Pulssi löi kiivaasti ja kädet vapisivat. Olin kuitenkin jonkin verran rauhallisempi kuin edellisellä kerralla.

Poliisiratsian jälkiseuraukset olivat tavanomaiset eli kiihtymys, asian jauhaminen seuraavien tuntien aikana perheriidan asteelle saakka sekä lopuksi iltaan asti kestänyt masennus. Seijan mielestä olin jotenkin sulkeutunut ja omituinen, ja se pelkäsi mitä hulluja ajatuksia voin saada päähäni.

Ajamisessa tapaus näkyi siten, että ajotyylini oli epänormaalin veltto, eli en ohittanut kuin muutaman auton, kun sen sijaan useat autot ohittivat minut. En jaksanut kisata ohituskaistoilla vaan annoin katumaastureiden ja muiden ökyautojen mennä sovinnolla ohi. Tämä ei tarkoita, että olisin ajanut erityisen hitaasti. Autoja meni virtanaan ohi, vaikka meidän automme nopeusmittari näytti lähes 120 kilometriä tunnissa ohitettuamme ohituskaistoilla hitaampia kuorma- ja pakettiautoja.

20. tammikuuta – epäiltynä ajoneuvorikoksesta

Ajaessani Mannerheimintietä etelään tarkoituksena kääntyä oopperan kohdalta Runeberginkadulle perääni ilmestyi poliisiauto jostakin sivukadulta. Poliisien silmätikkuna ajaessani yritin noudattaa bussikaistasääntöä niin hyvin kuin mahdollista. Vaihdoin bussikaistalle mielestäni juuri sopivan matkan päässä ennen risteystä. Mutta niin vaihtoi poliisiautokin. Edessäni oli pari linja-autoa. Kun liikennevalot vaihtuivat vihreiksi, lähdin ajamaan linja-autojen perässä ja käännyin Runeberginkadulle. Niin kääntyi poliisiautokin. Tässä vaiheessa huokaisin, että joko taas. Muutaman sekunnin päästä syttyivät poliisiauton siniset vilkkuvalot ja punainen valo.

Ensimmäinen ongelma tällaisessa tilanteessa on se, miten poliisin pysäyttämiskäskyä käytännössä noudatetaan. Poliisin sivulla asiasta sanotaan seuraavaa: "Jos poliisiauto ajaa perässä näyttäen sinisen vilkkuvan valon kanssa punaista vilkkuvaa valoa, merkitsee se, että edellä ajavan on siirryttävä tien sivuun ja pysähdyttävä."

Miten siirrytään tien sivuun lumisella ja loskaisella Runeberginkadulla, jonka varrella kaikki parkkiruudut ovat täynnä autoja. En haluaisi ajaa metriäkään silloin kun poliisi näyttää pysäyttämismerkkiä, jotta sitä ei tulkittaisi pakoyritykseksi. Mutta pysäyttäminen keskellä vilkasta katua ei myöskään ole määräyksen "siirryttävä tien sivuun" noudattamista. Epätietoisena siitä, mihin nyt oikein pitää pysähtyä, pysähdyin ensiksi hetkeksi seuraavan risteyksen kohdalle, mutta ajoin sitten kutenkin vielä 10-15 metriä eteenpäin sivukadun suuntaan, johon auton pysäytin.

En tiennyt, mistä pysäyttäminen tällä kerralla johtuu, mutta en oikein keksinyt muuta syytä kuin sen, että olin ehkä ajanut liian kovaa kaistanvaihtotilanteessa, jotta bussikaistalla oleva tyhjä tila ei ehtisi täyttyä takaa tulevista autoista. Syynä vauhdin lisäämiseen oli ollut poliisiauto, koska sen takia en uskaltanut vaihtaa kaistaa aikaisemmin, jotta en turhaan ajaisi bussikaistalla.

Nyt näytelmässä seuraa erikoinen vaihe. Poliisi tuli autoni luokse alkometri kädessään - mutta puhalluttamista ei koskaan tehty. Sen sijaan poliisi sanoi kovalla möreällä äänellä, että auton määräaikaiskatsastus on suorittamatta. Vastasin, että autoa on käytetty katsastuksessa, ja sille on saatu kuukausi lisää ajoaikaa, ja korjaamoaika on jo varattu, ja auto tullaan näyttämään katsastusasemalla määräaikana. Kaivoin katsastuspaperit hansikaslokerosta. Tässä vaiheessa poliisi väitti, että katsastus on tehty määräajan jälkeen, joten auto on ajokiellossa. Vastasin, että katsastus on tehty ajoissa. Poliisi otti rekisteriotteen ja käveli poliisiautolle. Hetken päästä tyyppi palasi, tökkäsi paperin käteeni ja sanoi, että "asia on tältä osin kunnossa, ajoajat eivät näy meidän järjestelmässämme". Sen jälkeen poliisi häipyi. Valtio ei saanutkaan tällä kerralla sakkorahaa.

(nimiä muutettu)