Kohtaamisia

TAPAUS 1 (Helsinki)


21.8.2011

Kun lähdimme rantalenkille, ajattelin koko ajan ‑ ja sanoinkin sen Lauralle ‑ että pahin painajainen olisi se, jos poliisiauto tulisi peräämme ajamaan ja poliisit huomaisivat toisen takarenkaan olevan nastarengas. Sellaisen nimittäin jouduin autoon vaihtamaan, kun varsinainen rengas puhkesi jokin aika sitten. Itse asiassa pari kuukautta sitten.

Emme olleet päässeet vielä lenkin puoliväliinkään, kun painajainen toteutui. Perässämme ajoi poliisimoottoripyörä. En huomannut, mistä se oli tullut. Ehkä poliisit olivat kuulleet nastarenkaan rapinan, kun ajoimme Palace‑hotellin edestä. Siinä nimittäin oli joukko mopoilijoita moottoripyöräpoliisien ratsattavana.

Kuten tavallista, menin aivan shokkiin poliisin pysäyttäessä meidät. Huokailin ja kaivoin poliisin pyytämiä papereita vapisevilla käsilläni. Olin varma, että saan sakot. Kun poliisi kysyi, milloin rengas on vaihdettu, vastasin välinpitämättömästi, että en muista. Vastaus tuntui yhdentekevältä. Ajattelin vain, että kirjoittaisi nyt sen sakkonsa eikä enää kyselisi. Ihmeen kaupalla sakkoa ei kuitenkaan tullut, vaikka poliisi sanoi, että sen voisi antaa. Esitin jonkinlaisen hätävalheen, kun poliisi kysyi, onko rengas vaihdettu viikkoja sitten vai päiviä sitten - eli vastasin, että päiviä sitten. No, päivistähän ne kuukaudetkin koostuvat. Sitä paitsi eihän rikoksesta epäillyn tarvitse vahvistaa omaa syyllisyyttään. 

Ehkä viikot tai päivät eivät olleet ratkaiseva asia, koska myös auton muut renkaat olivat mitä sattuu. Epämääräisiä “sakkoslicksejä”. Ehkä etupenkillä istunut Laura sai nuoren moottoripyöräpoliisin heltymään. Ehkä tyyppi ei halunnut näyttäytyä epäedullisessa valossa ‑ mitä pelosta vapisevan ja osittaisessa shokkitilassa olevan isän sakottaminen tyttären nähden olisi merkinnyt. Tai mistä sitä tietää. Ja sitä paitsi sakon antaminen pienituloiselle ja vähävaraiselle ihmiselle ei edistä uusien renkaiden hankintaa vaan päin vastoin. Sanoinkin jossakin vaiheessa, että minulla ei ole ollut rahaa ostaa uusia renkaita, mutta niiden hankinta on ollut suunnitteilla. 

Siinä vaiheessa, kun sain puhekykyni takaisin ja hermostunut höpötysvaihde meni päälle, sanoin, että meillä on toinenkin auto, mutta olimme Micralla liikkeellä sen takia, koska kuljetimme muuttokuormaa. Poliisi kysyi, kuinka pieni se meidän toinen automme oikein on. Vastasin, että se on Peugeot 405, mutta Micrassa saa kuljetettua pitkiä tavaroita paremmin kuin siinä.

Tuon tapauksen jälkeen olin tietysti ahdistunut ja masentunut ja vaikka mitä. 

TAPAUS 2  (Turun ja Tampereen välinen maantie)

27.8.2011

Mantereelle tultuamme lähdimme ajelemaan. Kävimme matkalla samassa K‑kaupassa, jossa olimme käyneet keskiviikkona.

Tällä matkalla tuli taas kerran todettua, että Suomi on vastenmielinen poliisivaltio. Saarten maantiet ovat täynnä sakkokameroita, joten maisemien katseleminen tapahtuu stressaavassa ilmapiirissä. Sivulle ei voi katsoa liian kauan tai saa sakon palkaksi. Ja aivan kuin kameroista ei olisi aiheutunut tarpeeksi sressiä ja mielipahaa, poliiseja kuhisi siellä täällä. Keskiviikkona näimme niiden pysäyttäneen moottoripyöräilijöitä saaristotiellä. Ja paluumatkalla lauantaina niitä kuhisi koko tieosuudella aina Tampereelle asti ja vielä siitäkin pohjoisemmaksi. Vaikka yritin ajaa sakkokameratiellä niin hitaasti ja varovasti, etteivät kamerat räpsähtäisi, Turun ja Tampereen välillä huomasin yhtäkkiä poliisimoottoripyörän ajavan takanamme ja vilkuttavan punaista valoaan, joka tarkoittaa, että on pakko pysähtyä. En tiedä, kuinka kauan se oli ehtinyt valojaan vilkutella ennen kuin huomasin sen. Ohjasin linja‑autopysäkille ja jäin odottamaan, mitä seuraisi. Kuvittelin, että poliisi oli jossakin aikaisemmin mitannut nopeutemme ja todennut meidän sittenkin ajaneen ylinopeutta, koska kyllähän me kameroiden välisillä osuuksilla joskus ajoimme ylinopeutta, koska kaikki muutkin ajoivat, eli koko liikenne eteni ylinopeudella.

Tyyppi pyysi ensimmäisenä ajokorttia ja rekisteriotetta. Ajokortti oli rahakukkarossani, joka oli pakattu peräluukussa olevaan kassiin.

En jaksa (eikä huvittaisi ollenkaan) kirjoittaa tästä asiasta enää yhtään enempää, mutta yritän nyt kuitenkin.              

En alussa arvannut, miksi poliisi pysäytti automme kesken ajon. Kun en muutakaan syytä keksinyt, odotin saavani vaihteeksi sakon ylinopeudesta. Tapahtumapaikka oli Turku‑Tampere tie vähän leveäkaistatien jälkeen. Ajattelin, että vaikka koko perheen voimin olimme kytänneet valvontakameroita, poliisi on mitannut autollemme ylinopeuden jossakin kameroiden välillä. 

Olin laivalta tultuamme jättänyt ajokortin rahakukkaroon ja pannut kukkaron peräluukussa olevaan kassiin. Sen jälkeen Seija oli pakannut kassin päälle lisää tavaraa. Sanoinkin lauttarannasta lähtiessämme, että ajokortti on peräluukussa, ja jos sitä tarvitaan, niin kaivetaan sieltä. En arvannut, että oikeasti joudumme sitä kaivelemaan, vaikka se mahdollisuus on tietysti aina olemassa. Kun en heti löytänyt kassiani, ja peräluukku alkoi mennä epäjärjestykseen tavaraoita penkoessani, pyysin Seijan auttamaan. Seijakin tuli siis ulos autosta. Löysin kuitenkin kassin itse. Ja kukkorokin löyyi kaivelemisen jälkeen kassin pohjalta. Oli ankeata levitellä kassin ja peräluukun sisältöä poliisin katsoessa vierestä, että löytyykö sitä ajokorttia vai ei. 

Auton papereita ei lopulta tarvittu, vaikka ne oli jo kaivettu esille, koska poliisi tarkasti auton tiedot radiopuhelimella. Puhalluttaminen tapahtui kaikkein viimeiseksi, ja luulin sen olleen pelkkää rutiinia. Seija kuitenkin kertoi, että poliisi oli kuitenkin ottanut puhallusvälineet esille jo heti alussa, kun se pysäytti moottoripyöränsä. Minä en ollut sitä huomanut. Puhalluttaminen olikin siis ilmeisesti pysäyttämisen pääsyy. Ja koska se tapahtui liikenteen seassa määräämällä minut pysäyttämään, kyse oli todennäköisesti oikeasta epäilystä eikä pelkästä satunnaisratsiasta.

En ole varma, mistä epäily johtui, mutta yksi mahdollisuus on se, poliisi näki, kun join punaista Fanta‑limsaa muovimukista. Seija kaatoi sitä pullosta, ja jossakin vaiheessa vastaamme ajoi poliisimoottoripyörä. En tiedä, oliko se sama, joka meidät myöhemmin pysäytti. Tai ehkä joku “ilmiantaja” näki juomisen ja teki ilmoituksen. Tai ehkä ajoin kuin rattijuoppo touhutessani limsan ja munkkien kanssa. Samaan aikaan voimakas sivutuuli heitteli autoa, mutta niin se tietysti heitteli muidenkin autoja. Mutta limsamuki ja munkki kädessä on vaikeampi tehdä nopeita ohjausliikkeitä.

Tässäkin ratsaustilanteessa aivan kuten viikko aikaisemmin Helsingissä olin stressaantunut lähes sydänkohtauksen partaalle. Pulssi löi kiivaasti ja kädet vapisivat. Olin kuitenkin jonkin verran rauhallisempi kuin edellisellä kerralla. Poliisiratsian jälkiseuraukset olivat tavanomaiset eli kiihtymys, asian jauhaminen seuraavien tuntien aikana perheriidan asteelle saakka sekä lopuksi iltaan asti kestänyt masennus. Seijan mielestä olin jotenkin sulkeutunut ja omituinen, ja se pelkäsi mitä hulluja ajatuksia voin saada päähäni.

Ajamisessa tapaus näkyi siten, että ajotyylini oli epänormaalin veltto, eli en ohittanut kuin muutaman auton, kun sen sijaan useat autot ohittivat minut. En jaksanut kisata ohituskaistoilla vaan annoin katumaastureiden ja muiden ökyautojen mennä sovinnolla ohi. Tämä ei tarkoita, että olisin ajanut erityisen hitaasti. Autoja meni virtanaan ohi, vaikka meidän automme nopeusmittari näytti lähes 120 kilometriä tunnissa ohitettuamme ohituskaistoilla hitaampia kuorma‑ ja pakettiautoja.

Seuraavina päivinä jatkoin asian henkistä käsittelyä mm. kirjoittelemalla siitä.

TAPAUS 3 (Helsinki)

21.1.2012 
 

Ajaessamme Mannerheimintietä etelään tarkoituksena kääntyä oopperan kohdalta Runeberginkadulle peräämme ilmestyi poliisiauto jostakin sivukadulta. Poliisien silmätikkuna ajaessani yritin noudattaa bussikaistasääntöä niin hyvin kuin mahdollista. Vaihdoin bussikaistalle mielestäni juuri sopivan matkan päässä ennen risteystä. Mutta niin vaihtoi poliisiautokin. Edessäni oli pari linja-autoa. Kun liikennevalot vaihtuivat vihreiksi, lähdin ajamaan linja-autojen perässä ja käännyin Runeberginkadulle. Niin kääntyi poliisiautokin. Tässä vaiheessa huokaisin, että joko taas. Muutaman sekunnin päästä syttyivät poliisiauton siniset vilkkuvalot ja punainen valo.

Ensimmäinen ongelma tällaisessa tilanteessa on se, miten poliisin pysäyttämiskäskyä käytännössä noudatetaan. Poliisin sivulla asiasta sanotaan seuraavaa: "Jos poliisiauto ajaa perässä näyttäen sinisen vilkkuvan valon kanssa punaista vilkkuvaa valoa, merkitsee se, että edellä ajavan on siirryttävä tien sivuun ja pysähdyttävä."

Miten siirrytään tien sivuun lumisella ja loskaisella Runeberginkadulla, jonka varrella kaikki parkkiruudut ovat täynnä autoja? En haluaisi ajaa metriäkään silloin kun poliisi näyttää pysäyttämismerkkiä, jotta sitä ei tulkittaisi pakoyritykseksi. Mutta pysäyttäminen keskellä vilkasta katua ei myöskään ole määräyksen "siirryttävä tien sivuun" noudattamista. Epätietoisena siitä, mihin nyt oikein pitää pysähtyä, pysähdyin ensiksi hetkeksi seuraavan risteyksen kohdalle, mutta ajoin sitten kutenkin vielä 10-15 metriä eteenpäin sivukadun suuntaan, johon auton pysäytin.

En tiennyt, mistä pysäyttäminen tällä kerralla johtuu, mutta en oikein keksinyt muuta syytä kuin sen, että olin ehkä ajanut liian kovaa kaistanvaihtotilanteessa, jotta bussikaistalla oleva tyhjä tila ei ehtisi täyttyä takaa tulevista autoista. Syynä vauhdin lisäämiseen oli ollut poliisiauto, koska sen takia en uskaltanut vaihtaa kaistaa aikaisemmin, jotta en turhaan ajaisi bussikaistalla.

Nyt näytelmässä seuraa erikoinen vaihe. Poliisi tuli autoni luokse alkometri kädessään - mutta puhalluttamista ei koskaan tehty. Sen sijaan poliisi sanoi kovalla möreällä äänellä, että auton määräaikaiskatsastus on suorittamatta. Vastasin, että autoa on käytetty katsastuksessa, ja sille on saatu kuukausi lisää ajoaikaa, ja korjaamoaika on jo varattu, ja auto tullaan näyttämään katsastusasemalla määräaikana. Kaivoin katsastuspaperit hansikaslokerosta. Tässä vaiheessa poliisi väitti, että katsastus on tehty määräajan jälkeen, joten auto on ajokiellossa. Vastasin, että katsastus on tehty ajoissa. Poliisi otti rekisteriotteen ja käveli poliisiautolle. Hetken päästä tyyppi palasi, tökkäsi paperin käteeni ja sanoi, että "asia on tältä osin kunnossa, ajoajat eivät näy meidän järjestelmässämme". Sen jälkeen poliisi häipyi. Valtio ei saanutkaan tällä kerralla sakkorahaa.


Kansa huutaa yleisönosastoissa ja nettifoorumeilla, että lisää poliiseja, lisää valvontaa. 
Kuinka paljon lisää? Onko saman kuljettajan pysäyttäminen rikosepäilyn takia kolme kertaa puolen vuoden aikana liian vähän? Kuinka paljon näitä pysäyttämisiä pitäisi keskimäärin olla? Kerran kuukaudessa? Kerran viikossa? Tavallisia tienvarsien puhallusratsioita ei lasketa, vaan nyt puhutaan liikenteessä olevan auton pysäyttämisestä poliisiauton tai -moottoripyörän toimesta hälytys- ja pysäytysvaloja käyttäen.


Pysäyttämiset perustuvat todennäköisesti riski-indeksiin eli siihen, että epäilyttävät ajoneuvot pysäytetään.

Auto on epäilyttävä, jos se


- on yli kymmenen vuotta vanha (mahdollisesti katsastamaton)

- vaihtaa kaistaa poliisiauton edessä (piilevä pakoyritys)

- kääntyy sivutielle (puoliavoin pakoyritys)

- ajaa hitaasti (kuljettaja ylikompensoi nopeutta eli peittelee epätoivoisesti jotain lainrikkomusta)

- ajaa liian kovasti (peitelty pakoyritys tai ylinopeus)

- peruuttaa pihassa tai parkkipaikalla muuten kuin ajaakseen pois parkkiruudusta (piilevä pakoyritys tai rattijuopumus)

- pysähtyy tai ajaa tavallista hitaammin pysäköintialueella tai muussa vastaavassa paikassa (rattijuopumus tai yritys harhauttaa poliisia)

- pysähtyy tien varteen poliisiauton ajaessa perässä (peitelty pakoyritys ja samalla yksi varmimmista tavoista joutua poliisin ratsaamaksi) 

- on pysähtyneenä huoltoaseman pihassa tai muualla, ja kuljettaja poistuu siitä (epätoivoinen pakoyritys)

- ajaa poliisiauton takana ja jättäytyy kauemmas tai kääntyy sivutielle (pakoyritys)

- ei ohita poliisiautoa, joka ajaa selvästi hitaammin kuin nopeusrajoitus sallisi (kuljettaja peittelee jotain rikosta)

- ajaa normaalisti (kuljettaja tekee kaikkensa, että ajaminen ei herättäisi poliisin huomiota, eli hän peittelee jotain laittomuutta)

(edellä on vain joitakin esimerkkejä epäilyttävien asioiden listasta)