Haaveilua

Illalla kävimme ajelemassa autolla, ja tällöin Daniela oli ensimmäisen kerran kyydissäni:

“Minun piti viedä Emily, Daniela, Sophia, Karen, Selena ja Mariana sinne koululle, mutta eksyimme ja ajelimme ympäri kaupunkia Daniela eka kerran minun kyydissäni.”

Ainekset romanttiselle ilta-ajelulle olivat olemassa. Autossa vain sattui olemaan neljä ihmistä liikaa.

Seuraavana päivänä sain pienen korvikkeen menetetystä kahdenkeskisestä ajelusta. Sain polvistua kirkon alttarille Danielan viereen. Ehtoolliselle sentään vain, joten pelkkää itseni kiusaamistahan tämäkin tavallaan oli:

“Illalla Temppeliaukion kirkossa ehtoollisella. Daniela oli yhtä aikaa minun kanssa minun vieressäni vasemmalla puolellani. Huomasin uudelleen rakastavani Danielaa.”

Illalla ajelin uudestaan autolla, ja nyt kyydissä olivat Daniela ja Selena. Harmillisesti myös Daniela istui takapenkillä, joten koin olevani kuin autonkuljettaja kuljettamassa matkustajia. Daniela ihaili maisemia auringon laskiessa ajaessamme erästä siltaa pitkin. Kaupungin tuntemukseni oli niin huono, että en pysty jälkeen päin sanomaan, mikä silta se oli.

Cruisailu hämärtyvässä illassa ympäri kaupunkia pelkästään Daniela istumassa vieressäni jäi koskaan toteutumattomaksi haaveeksi, jota vielä jälkeenkin päin monesti haikeana mietin. Seuraava ja samalla viimeinen tilaisuus tällaiseen ajeluun Helsingissä olisi ollut vuoden lopulla, mutta silloinkaan se ei toteutunut.

Helsingin matkan aikana tunteeni Danielaa kohtaan “aktivoituivat” uudestaan, mikäli ne nyt missään horrostilassa olivat välilläkään olleet. Matkan jälkeen kirjoitin päiväkirjaani:

“Voi Daniela, miksi yhä rakastan sinua.”


(sinisellä kirjoitetut teksti ovat otteita päiväkirjastani)