Mietteitä ennen lentomatkaa helmikuussa 2002.
Ulkona sataa räntää. Toivottavasti
illalla ei olisi enää mitään räntä- tai lumisateita, ettei
lentokone putoaisi jääongelmien vuoksi. Sellaistahan on tapahtunut.
Taidankin muuten kirjoittaa jonkinlaisen "jälkisäännöksen"
siltä varalta, että kone sittenkin putoaisi. Otsikoin tekstin
nimellä "juttu" ja taltioin sen tälle samalle levylle,
jossa tämä päiväkirjakin on.
Lentomatka jännittää ja pelottaa
niin paljon, että olen kuin jonkinlainen zombie, joka ei ole läsnä
tässä ajassa. Olen masentunutkin.
Mietin, pitäisikö minun kaiken
varalta kirjoittaa jonkinlainen "testamentti ihmiskunnalle",
jota voisi sitten yrittää markkinoida sensaatiolehdille tai muille
kiinnostuneille idealla "hän aavisti kohtalonsa". Ei siis
testamenttia läheisille tai tutuille tai edes suomalaisille vaan
kerralla koko ihmiskunnalle. Eikö se olisi suurmiesmäinen teko?
Mikä se testamentti oikeastaan olisi niin, hah, mikäpä niin?
Pohtisin maailman tilaa ja esittelisin omat teoriani vallasta ja
tasa-arvosta. Toisaalta tällaista tekstiähän minulla on jo
sivukaupalla. Joten kaivakaa esiin.
Kaikkien muistelmien ja yleensäkin
asioiden pitäisi olla niin valmiita, että mitään ei jäisi kesken
tai kertomatta, jos jotain tapahtuisi. Nyt muistelmani eivät ole
valmiit, päiväkirjani eivät ole julkaisukunnossa, ja paljon
tekstiä on kokonaan kirjoittamatta. Ja paljon asioita on myös
tekemättä. Tämä on kai se masentuneeksi tekevä elementti.
Taidan olla aika itsekäs tyyppi, kun
kannan huolta vain siitä, miten MINUN ideani jäisivät
jälkipolville, mutta en kanna huolta siitä, miten nuo "jälkipolvet"
yleensä pärjäisivät omassa elämässään. Kuvittelen kai olevani
jotenkin ainutlaatuinen ja korvaamaton.
Kukaan ei ole.
